Kaupunginvaltuutettu Ville Hoikkala

Politiikassa mukana vuodesta 2008

Kaupunginvaltuutettu
Keravan kaupungin konsernijaoston varapuheenjohtaja
Yhteisöllisyys- ja nuorisostrategian ohjausryhmän jäsen
Kaupunginhallituksen varajäsen
Keravan Demarit ry:n hallituksen jäsen
SDP:n oikeuspoliittisen työryhmän jäsen

VAALIT 2017 | BLOGI | Villen Aakkoset

  • Perheenyhdistämisen toimeentuloedellytyksen laskentatapa on uudistettava 12.2.2016
    Sisäministeriössä valmistellaan ulkomaalaislain muutosta, jossa perheenyhdistämisessä vaadittavan toimeentuloedellytyksen soveltamista esitetään laajennettavaksi Suomen kansalaisten sekä toissijaisen suojelun tarpeen perusteella oleskeluluvan saaneiden perheenjäseniin. Tähän asti toimeentuloedellytystä on sovellettu muiden ulkomaalaisten kuin pakolaisten perheenyhdistämisessä. Pakolaisten perheenjäsenten osalta toimeentuloedellytystä tarvitaan, jos he ovat solmineet avioliiton ulkomaalaisen kanssa saatuaan turvapaikan. Toimeentuloedellytys vaikeuttaakin niiden ulkomaalaisten perhe-elämää, jotka elättävät itsensä työllä, maksavat veronsa […]
  • Valtuustotunnelmia vuoden vaihteessa 2.1.2014
    Tunnelmia vuoden vaihteessa   Valtuustokauden ensimmäinen vuosi on nyt takana. Varsinkin syksy on ollut yt-neuvottelujen ja kiinteistöverokysymysten ympärillä vauhdikas. Uuteen luottamustehtävään konsernijaoston varapuheenjohtajana olen pikkuhiljaa pääsemässä sisään.  Lokakuussa 2013 keravalaiset kokivat aikamoisen yllätyksen, kun kaupunginhallitukselle esitettiin että kaupunginjohtaja saisi poikkeuksellisen laajat valtuudet toteuttaa henkilöstön muutosturvaa. Esitys hyväksyttiin kaupunginhallituksessa äänin 5-5 puheenjohtajan äänen ratkaistessa asian. Esitystä […]
  • Keravan kaupungin yt-neuvottelujen lähtöasetelma on poikkeuksellinen 24.10.2013
    Keravan kaupungissa on aloitettu tänään 150 henkilöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut.  Neuvottelujen lähtöasetelma on vähintäänkin poikkeuksellinen. Keravan kaupunginhallitus oli käsitellyt 7.10.2013 talousarvioesitystä, ja tuolloin kaikkien puolueiden edustajat päättivät, että irtisanomisilta vältytään. Seuraavassa kaupunginhallituksen kokouksessa 14.10.2013 kuitenkin kaupunginhallitus päätti äänin 5-4 antaa käytännössä avoimen valtakirjan kaupunginjohtajalle toimia henkilöstöpolitiikassa parhaaksi katsomallaan tavalla.  Tilanne on oikeudellisesti monella tavalla erikoinen. Asiaa […]
  • Vastine Ulla Appelsinin kirjoitukseen 20.9.2013
    Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin on kirjoittanut kannanoton, jossa arvostellaan toimintaani thaimaalaisten marjanpoimijoiden asiassa. Ulla Appelsinin juttu löytyy täältä http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288601311736.html Haluan oikaista seuraavat jutussa olleet asiavirheet. Olen lähettänyt nämä tiedot myös Ulla Appelsinille itselleen.  1.   En tullut Saarijärvelle thaimaalaisten poimijoiden luokse omasta aloitteestani. Kiistaa thaimaalaisten ja Ber-Ex Oy:n välillä on käytä lauantai-illasta 7.9. alkaen, ja he kutsuivat Junya Lek […]
  • En ole väittänyt Kari Jansan toimineen laittomasti 18.9.2013
    Oulun syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä Ilpo Lehto on tänään päättänyt lopettaa thaimaalaisten marjanpoimijoiden asiassa esitutkinnan Ber-Ex Oy:n toimitusjohtaja Kari Jansan osalta.  Päätös on täysin oikea. Asiassa ei ole noussut esille väitteitä siitä, että Kari Jansa olisi syyllistynyt ihmiskauppaan tai muuhun rangaistavaan menettelyyn. Myöskään minä en ole koskaan näin väittänyt. Yleisradio on linkittänyt kihlakunnansyyttäjän päätöksen sivulle http://yle.fi/uutiset/syyttaja_marjanpoimijoiden_rikosilmoitusta_ei_tutkita/6837380 Päätöksestä käy selvästi ilmi, […]
  • Thai-poimijat: Ber-Ex Oy:llä ei ollut velvollisuutta aikaistaa lentoja 15.9.2013
     Thaimaalaisia marjanpoimijoita koskevassa uutisessa Ber-Ex Oy:ntoimitusjohtaja Kari Jansa on väittänyt, että hänen yrityksensäolisi velvollinen aikaistamaan thaimaalaisten poimijoidenlentolippuja. Uutinen löytyy täältä:http://yle.fi/uutiset/marjayritys_thaipoimijoiden_lentoja_oli_pakko_aikaistaa_viisumirikkomuksen_takia/6831680Saman tapaisia lausumia Kari Jansa on esittänyt myös HelsinginSanomien verkkosivuillahttp://www.hs.fi/kotimaa/Marjayrityksen+johtaja+syytt%C3%A4%C3%A4+vasemmistonuoria+huliganismista/a1379123794835 sekä Uuden Suomen uutisissa http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/62373-thaipoimijat-jaivat-suomeen-sinne-menivat-koyhien-ihmisten-rahat Ber-Ex Oy:llä ei ollut ulkoministeriön ohjeisiin eikämuuhunkaan lainsäädäntöön perustuvaa velvollisuutta siirtää lentolippuja. Ulkoasiainministeriön ohje luonnonmarjojen poiminnan kausiluonteisista viisumeista löytyytäältä: http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=267182&contentlan=1&culture=fi-FIOhjeen viimeisellä sivulla lausutaan: "Mikäli viisumin […]
  • Saksan vapaakirkot ja Adolf Hitler 8.9.2013
    Adolf Hitler ja Saksan vapaakirkot  Julkaistu RV -lehdessä 28.8.2013. Tässä on lyhentämätön ja leikkaamaton versio.   Adolf Hitlerin valtaannoususta on tänä vuonna tullut kuluneeksi 80 vuotta. Kansallissosialistien eli natsien valtakausi päättyi toiseen maailmansotaan, joka aiheutti yli 60 miljoonan ihmisen kuoleman ja on tuhoisin maailmassa koskaan käyty sota.   Herätyskristillisyyden historian synkkiä lukuja kirjoitettiin, kun Saksan […]
  • Lasten huoltajuusasioiden vaihtoehtoisia käsittelymalleja 4.5.2013
    Lasten huoltajuusasioiden käsittelynvaihtoehtoja   SDP:n oikeuspoliittinen työryhmä3.5.2013   Lasten huoltajuuteen liittyvät riidattyöllistävät yhä enemmän oikeuslaitosta ja vaikuttavat lastenelämää. Viime aikoina on eri puolilla maailmaa etsitty keinojahuoltajuusriitojen käsittelyn tehostamiseksi, jotta eronneetvanhemmat voisivat keskittyä vanhemmuuteen eivätkä riitelyyn. Samalla etsitään kustannussäästöjä oikeuslaitokseen.   1. Follo-malli   Lasten huoltajuusriidoissa onkäynnistetty vuodesta 2010 alkaen kokeilu asiantuntija-avusteisestatuomioistuinsovittelusta. Kokeilupaikkoina ovat olleet Espoon,Helsingin, Oulun ja Pohjois-Karjalan käräjäoikeudet. Malliakutsutaan nimellä Follo-malli. […]
  • Seksuaalirikokset Suomessa 7.4.2013
    Julkaistu Hyvejohtajuus -portaalissa ylläpitäjien pyynnöstä 2.4.2013. Katso http://www.hyvejohtajuus.fi/11100/seksuaalirikokset-suomessa-puolustusasianajajan-puheenvuoro/  Lakimiehenä olen hoitanut kahdeksan vuotta kestäneen urani aikana noin 20 seksuaalirikosjuttua. Useimmissa niistä olen toiminut syytetyn avustajana.Mitä ovat seksuaalirikokset?Suomen rikoslain 20. luvussa on säädetty seksuaalirikoksista. Lakia on uudistettu moneen otteeseen, ja trendinä on ollut yksilön itsemääräämisoikeuden korostaminen. Viimeisin uudistus tuli voimaan toukokuussa 2011, jolloin lapsen seksuaalisen hyväksikäytön määritelmää täsmennettiin […]
  • Pahan peitetyt kasvot 7.4.2013
    Julkaistu Sana -lehdessä 21.3.2013  Kansakuntamme on kauhistellut kahdeksanvuotiaan Eerikan surullista kohtaloa. Yhä järkyttävämpiä uutisia Eerikan isän ja äitipuolen julmuudesta on tullut julki, kun oikeudenkäynti on edennyt. Lastensuojelun väärien ratkaisujen johdosta on koko lastensuojelujärjestelmä joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Mielentilatutkimuksessa todettiin, että tekijät ymmärsivät mitä tekivät. On herännyt keskustelua siitä, miten ihminen voi joutua niin suuren pahuuden valtaan, […]